Kuukausi: heinäkuu 2019

EM-kilpailut ajettiin Zarasaissa

Oli kulunut vajaa kolme viikkoa kaatumisestani Kaunasin MM-osakilpailussa. Töitä oli tehty ja kilometrejä ajettu. Vene oli korjauksessa Molgaardin tehtaalla Tanskassa viikon ajan. Moottori oli läpi käyty ja tarvittavat osat vaihdettu. Konetta oli käytetty, mutta ei ajettu. Viimeinen osa saatiin paikalleen keskiviikko iltana. Illalla satoi rankasti, joten testaus jäi Zarasain kilpailuihin. Koska matkalle lähdettiin aikaisin torstai aamuna.

Pääsimme perjantaina konetta käyttämään laiturissa, tuntui toimivan. Aika-ajot alkoivat melko lupaavasti, tuloksissa 8:s kilpailuun lähdettäessä. Ensimmäisen erän tuloksena oli 9 sija. Toisessa erässä samoin.

Sunnuntai aamun harjoituksissa alkoivat ongelmat. Ensin hajosi hissin moottori parin kierroksen jälkeen, johon mahtui myös pieni ilmalento. Alas tulin toki oikein päin.

Hissi saatiin kuntoon aamulla, kolmannen erän alkuun. Erässä teho alkoi hiipua moottorista ja erä oli jätettävä kesken. Moottori kyllä kävi, mutta kierrokset olivat selvästi matalat. Ongelmaa selviteltiin, mutta ei ollut tarkoituksenmukaista vajaatehoisella moottorilla ajamista jatkaa. Kolmen viikon takainen hurja kaatuminen oli tehnyt tuhojaan moottorille. Näin yhteispisteissä oli tuloksena 13:ta sija kotiintuomisina. Ei ollenkaan tyydyttävä tulos.

Nyt on aika käydä moottori uudelleen läpi ja tarvittaessa kone vaihtaa. Vajaan kahden viikon päästä ollaan taas kilpailussa mukana, kun Norjan Tonsbergissä ajetaan seuraava MM-osakilpailu.

Kaunas, Liettua 29-30.6.2019

MM-kausi käynnistyi viikonloppuna, ei niin kuin oli suunniteltu. Harjoituksissa lauantaina kalusto toimi hyvin, Kaunasin laguunissa tuuli oli kuitenkin puuskittainen. Tämän sain huomata maalisuoran lopulla harjoitusten edetessä vene lähti kirjaimellisesti lentoon, 2 volttia ja kolmannessa vene putosi moottori edellä takaisin veteen. Veneen jäädessä ylösalaisin. Pinnalle omin voimin, vasen nilkka jäi kiinni hyttiin ja vääntyi irtautuessani. Muuten vammat enemmän henkisellä puolella. Minut vietiin Kaunasin sairaalan päivystykseen tutkittavaksi, tiimin ja kanssakilpailijoiden asiantuntevalla avustuksella jäädessä pelastamaan kalustoani. Onneksi vahvat vaijerit ja kaapelit pitivät moottorin kiinni, ettemme menettäneet sitä. Tyylillä tuli se tehtyä, vaikka mielummin olisin ajanut viikonloppuna kilpailun.

© 2023 Kalle Viippo

Theme by Anders NorenUp ↑