F2-luokan kauden 2019 viimeinen MM-osakilpailu on käynnissä Arabiemiraattien pääkaupungissa Abu Dhabissa. Tänään ajettiin vapaat harjoitukset sekä aika-ajot.
Aamun vapaissa harjoituksissa kierrosajat paranivat harjoituksen edetessä. Moottori toimi hyvin, potkureita kokeiltiin ja verailtiin. Paljon nopeita kierroksia saatiin, vaikka 18 muun kilpailijan ollessa radalla yhtäaikaa, ehjien kierroksien ajaminen on monesti haasteellista.
Iltapäivän ensimmäisessä aikajoissa Q1:ssä, ensimmäiset 20 minuuttia ajettettiin kaikki kilpailijat yhtäaikaa. Hyviä kierroksia ja ajan päättyessä olin tuloksissa 6:na. Eli seuraavaan Q2 jatkui kilpailu pienen tauon jälkeen. Seuraavat 15 minuuttia ajettiin15 kilpailijan ryhmässä. Myös tästä hienosti jatkoon kohti Q3, tuloksena 8:s sija. Q3:ssa lähdin omalle kierrokselleni kolmantena, käänteisessä järjestyksessä ajaen. Ajoi sujui hyvin, nopeus ei kuitenkaan riittänyt ja tuloksena 9. paikka huomiseen MM-osakilpailuun.
Huomenna ajetaan harjoitukset klo 10:30 paikallista aikaa, eli 8:30 Suomen aikaa. Kauden päätöskilpailu starttaa klo 15:15 paikallista aikaa paraatikierroksella, varsinainen kilpailu klo 15:30 paikallista aikaa.
