Tekijä: admin

Kalle Viippo nousee ratamoottoriveneiden kuninkuusluokkaan

Lahjakas nuori kuljettaja on tällä viikolla allekirjoittanut huippusopimuksen ruotsalaisen F1 Team Swedenin kanssa.

Kuva: Chris Davies

F1 Team Sweden on yksi MM-sarjan kärkitalleista. Kaudella 2019 tiimin omistaja ja toinen kuljettaja ruotsalainen Jonas Andersson sijoittui henkilökohtaisissa kokonaispisteissä toiseksi ja saavutti tiimimestaruushopeaa. F1-sarjassa kilpailee yhdeksän tiimiä ja sijoituksista taistelee 20 maailman kovinta ratamoottoriveneilijää ympäri maailman. Sarjassa kilpailee myös kaksi muuta suomalaista. 

Kaksi edellistä kautta Kalle Viippo on ajanut Formula 2 -veneiden MM-sarjassa omassa tallissaan. Forssalaisen nousua juniorimestarista maailman kärkikastiin ovat olleet tukemassa paikalliset yritykset. Nyt kuninkuusluokkaan mukaan on saatu myös mm. joukko oululaisia teknologiayrityksiä, jotka uskovat menestyksekkääseen yhteistyöhön Viipon kanssa. Salon Kilpaveneilijöiden kasvatille ensimmäinen F1-kausi tulee olemaan tutustumista uuteen luokkaan.

Kuva: F1H2o Simon Palfrader

”Olen todella innoissani ja motivoitunut. Pian pääsen F1-veneen ohjaamoon ja totuttelu kaikkeen uuteen voi alkaa. Haaveesta tuli tavoite ja nyt se on totta! Tiimi on yksi maailman parhaista, joten odotukset ovat tulevaisuudessa korkealla”.

EM kilpailut ajetaan Liettuassa

Zarasai 19-21.7.2019

Kalusto on kunnossa, testaamiselle ei ollut aikaa, kiitos Suomen kesä ja kaatosade. Viimeinen uusi osa saatiin tänään ja nyt asennettu paikalleen. Aamulla suunta kohti Liettuan EM-kilpailuja. Luottavaisin mielin matkaan, kaiken pitäisi olla taas kilpailukunnossa. Kuljettajan jalka myös hyvin kuntoutunut.

© 2020 Kalle Viippo

Theme by Anders NorenUp ↑