Tällä viikolla ajetaan F1H2O viimeiset MM-osakilpailut Sharjah:ssa, Arabiemiraateissa.
Ensimmäinen kilpailu ajetaan perjantaina 16.12 ja toinen sunnuntaina 18.12.
Kauden edelliset kilpailut eivät ole sujuneet odotusten mukaan. Molemmissa kilpailuissa teknisen vian takia keskeytys. Sähköongelmat ovat olleet vaivana. Nyt lähdetään kisaan sähköt uusittuna, joten näitä ongelmia ei pitäisi olla matkassa.
Kova palo kilpailemiseen on etenkin nyt. Kilpailun tulokset pitäisi saada ajamalla.
Odottelun jälkeen kausi saadaan käyntiin F1H2O MM-sarja, Ranskan Maconissa kesäkuun 3-5 päivä. Kevät on mennyt kisojen siirtämiseen, nyt lopulta kausi alkaa, yleensä kausi käynnistyy maaliskuussa. Harjoittelemaan ei ole päästy tämän vuoksi. Kalusto on odottanut viime vuoden jäljiltä Portugalissa ja siirtyy nyt sieltä suoraan Ranskaan. 2 paikkaisella hieman tuntumaa saatu taas ajamiseen ennen kisoja. Talvella tuntumaa ajamiseen otettu jäärata-autolla ajaen.
Viime kausi päättyi marraskuussa Portugalissa. Sijoitus kummassakin kilpailussa oli 6s. Joten kauden lopussa yhteispisteissä sijana 9s.
Kausi antaa edelleen odotuttaa itseään. Pienemmissä luokissa jo kilapillaan, F1H2O odottaa kauden alkua. Odotellessa ajetaan kotivesillä kilpaveneellä tai 2-paikkaisella F1-veneellä kotona ja muualla. 2-paikkaisella kyydityksiä ajettu alkukesästä, uusi tuote meille, toiminta liikkeelle lähtenyt. Kyydityksiä mahdollista ostaa vaikka syntymäpäiville, polttareihin ja yrityksien tilaisuuksien, yrityksille yhteistyökumppaneilleen tarjottavaksi. Kokemus jollaista ei unohda, moni ollut ralliauton kyydissä, F1-veneen kyytiin nyt mahdollisuus!
Sopimus siirtymisestä F1 luokkaan, oli monen vuoden työn tulos. Malttamatotmana kauteen valmistautuessa. Sitten koronapandemian pysäyttäessä lähes koko maailman.
Onneksi terveenä säilyen, töitä tehden ja kuntoa mm. motocrossin avulla yllä pitäen. Odottaen koronan väistyvän ja elämän palautuvan mahdollisimman ennalleen. Nyt vesistön tilanne antaa mahdollisuuden harjoitteluun omalla F2 kalustolla ja F1 kalustoon, kun taas lupa kulkemiseen yli maanrajojen tulee.
Pidetään kaikki itsestämme ja toisistamme huolta ja luottavaisesti tulevaisuuteen katsoen.
Lahjakas nuori kuljettaja on tällä viikolla allekirjoittanut huippusopimuksen ruotsalaisen F1 Team Swedenin kanssa.
Kuva: Chris Davies
F1 Team Sweden on yksi MM-sarjan kärkitalleista. Kaudella 2019 tiimin omistaja ja toinen kuljettaja ruotsalainen Jonas Andersson sijoittui henkilökohtaisissa kokonaispisteissä toiseksi ja saavutti tiimimestaruushopeaa. F1-sarjassa kilpailee yhdeksän tiimiä ja sijoituksista taistelee 20 maailman kovinta ratamoottoriveneilijää ympäri maailman. Sarjassa kilpailee myös kaksi muuta suomalaista.
Kaksi edellistä kautta Kalle Viippo on ajanut Formula 2 -veneiden MM-sarjassa omassa tallissaan. Forssalaisen nousua juniorimestarista maailman kärkikastiin ovat olleet tukemassa paikalliset yritykset. Nyt kuninkuusluokkaan mukaan on saatu myös mm. joukko oululaisia teknologiayrityksiä, jotka uskovat menestyksekkääseen yhteistyöhön Viipon kanssa. Salon Kilpaveneilijöiden kasvatille ensimmäinen F1-kausi tulee olemaan tutustumista uuteen luokkaan.
Kuva: F1H2o Simon Palfrader
”Olen todella innoissani ja motivoitunut. Pian pääsen F1-veneen ohjaamoon ja totuttelu kaikkeen uuteen voi alkaa. Haaveesta tuli tavoite ja nyt se on totta! Tiimi on yksi maailman parhaista, joten odotukset ovat tulevaisuudessa korkealla”.
KILPAILUKALENTERI 2023: 24.-26.2. Balike, Lake Toba, Indonesia 29.-30.4. Zhengzhou, Kiina 1.-2.7. Macon, Ranska 8.-9.7. Italia 30.9.-1.10. Italia 5.-5.11. Aasia 11.-12.11. (tai 18.-19.11.) Aasia 16.-17.12. Sharjah, Arabiemiraatit